Menestys syntyy uskalluksesta olla erilainen

Viihdealan monitoimimies Janne Kataja perusti ensimmäisen ”viihdetoimistonsa” ystävänsä Aku Hirviniemen kanssa jo yläkouluiässä. Sittemmin Hihhihhii Oy on toiminut viihde- ja ohjelmatuotannon lisäksi myös kiinteistösijoittamisen, vuokraustoiminnan ja rakennuttamisen toimialoilla. Yrityksen operatiivisesta toiminnasta vastaavat toimitusjohtaja ja kiinteistöjohtaja.
Viihteen monitoimimies Janne Kataja on kiireinen mies. Työt kuljettavat Katajaa eri puolille Suomea eikä vapaapäiviä kerry kiireiselle yrittäjälle vuodessa turhan monta. Työmatkat menevät pääosin puhelimessa, ja muutamalla puhelinsoitolla Kataja myös teki pikkupojan unelmastaan totta viime vuoden lopulla. Hän perusti Riihimäelle yrityksen nimeltään Pieni Lelukauppa. Kataja tietää, että menestykseen sekä viihde-elämässä että businessmaailmassa menestyäkseen tehdä asioita eri tavalla kuin muut.
Pankki on kumppani
Hihhhihhii Oy siirtyi Oma Säästöpankin asiakkaaksi pari vuotta sitten. Yrityksen toimitusjohtajan tekemän pohjatyön jälkeen päätös pankin vaihdosta oli osakkaille selvä. Arvostamme erityisesti pankin nopeaa reagointia. Asiakkaana yrityksemme on kovin tyytyväinen siihen, että pankki on lunastanut asiakassuhteen alkuvaiheessa antamansa lupaukset Kataja kertoo.
Janne Kataja arvostaa erityisesti sitä, että OmaSp:ssa tavoitettavuus ovat aivan omaa luokkaansa. Pidän suuressa arvossa myös sitä, että OmaSp:n kanssa kumppanuus on vuorovaikutteista.
Mikä taiteenlaji OmaSp olisi?
Janne Katajalta ei voi olla tiedustelematta, mikä taiteenlaji Oma Säästöpankki voisi olla. Vastauksen miettimiseen ei kulu juuri aikaa. OmaSp on verrattavissa sitcomiin, joka Katajan mukaan on helppo, nopeatempoinen, mielenkiintoinen ja koukuttava. Hihhhihhii Oy:n tulevaisuus näyttää lupaavalta. Ammattilaiset omilla osa-alueillaan vastaavat laadukkaasta työstä. Janne Katajan pitävät kovin kiireisenä sekä teatteri- että tv-tuotannot ja viikonloppujen juontokeikat, mutta pilke Jannen silmissä kertoo positiivisuudesta, jota ei voi näytellä.
Ajankohtaista

150 vuotta pankkipalvelua – aina lähellä asiakasta
Lue lisää

Hajauta kuin ammattilainen - Näin rakennat tuottavan ja riskiä kestävän sijoitussalkun
Lue lisää

Perhe on iso osa elämää – ja työelämää
Lue lisää