Uusi MiFID II -sääntely tarkoittaa parempaa palvelua ja sijoittajansuojaa

Sijoituspalveluiden lainsäädäntö uudistuu koko EU:n alueella, kun MiFID II –sääntelykokonaisuus astuu voimaan 3.1.2018.
Uuden sääntelyn tarkoituksena on asiakkaan etu eli parantaa sijoittajan suojaa. Tämä on hyvä asia sekä sinulle että koko toimialalle. Tavoitteena on rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden ja sijoituspalveluiden vertailtavuuden parantaminen.
Toimintatapamme Oma Säästöpankissa on jo nykyisin laajalti uuden sääntelyn mukaista. Käytännössä uudistus tarkoittaa sinulle mm. vielä tarkemmin kohdennettuja sijoitustuotteita. Sen vuoksi kysymme tapaamisessa hieman enemmän tietoja esimerkiksi taloudellisesta tilanteestasi sijoitusneuvottelun yhteydessä. Näin voimme varmistaa tarjoamiemme sijoitustuotteiden soveltuvuuden juuri sinulle. Jatkossa annamme sinulle myös enemmän tietoa tuotteista ja mm. niiden kuluista, jotta sijoituspäätöksen tekeminen on sinulle mahdollisimman helppoa. Meidän tehtävänämme on auttaa sinua menestymään ja vaurastumaan.
Tarjoamme Oma Säästöpankissa yhteistyökumppaneidemme Sp-Henkivakuutus Oy:n ja Sp-Rahastoyhtiö Oy:n tuotteita, joten olemme ns. ei-riippumaton toimija. Vastaanotamme edellä mainituilta yhtiöiltä palkkionpalautuksia.
Ajankohtaista

OmaSportti-kisat lapsille Joensuussa
OmaSp Joensuu ja Pyhäselän Urheilijat järjestävät lasten OmaSportti-yleisurheilukisat Joensuun Hammaslahden kentällä...
Lue lisää

Oma Säästöpankki Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2026
Uusien luottojen määrä kasvoi ja vakavaraisuus vahvistui edelleen – tammi–kesäkuun vertailukelpoinen tulos ennen veroja...
Lue lisää

Perheiden Perjantai OmaSp Stadionilla 21.8.
OmaSp ja SJK mahdollistavat Etelä-Pohjanmaan alueen koululaisille ja lukiolaisille Perheiden Perjantai -tapahtuman 21.8...
Lue lisää